maanantai 30. maaliskuuta 2009

Korttia pukkaa


Synttärikortti jälleen. Muuten en olekaan kortteja ehtinyt tekemään kuin muutaman näitä tilauskortteja. Arki tuntuu vievän muutoin ajan ja voimat. Suurin osa materiaaleista on Paperellasta, Synttärionnittelut-teksti taitaa olla kuitenkin Finnstamperilta.

perjantai 27. maaliskuuta 2009

Kortti pitkästä aikaa


Leimasimen olen jo varmaan alkuvuodesta hankkinut, mutta se pääsi nyt vasta kortiksi asti. Leimasin on Paperellasta. Onnea muuten Paperellan uusille DT:lle!=) Itsekin sinne pyrin, mutta en tullut tällä kertaa valituksi.

Palapeli

Kokeilin muutaman palapelipalan koristelua ja se onnistui yllättävän hyvin. Kun vaan ensin piirtää palan muodon oikein päin paperille ja leikkaa irti ja sitten vasta liimaa paperin paikoilleen, ei paperia ole tällöin kovin vaikea leikata esim. palan ympäriltä pois.



Kuva valmiista paloista on hieman epäselvä, kun salama heijastui ikävästi paloista muuten. Joten jätin sen pois, jotta kuvat näkyisivät edes vähän.

Palapeli-deco

Löysin kätköistäni tyhjiä palapelejä, joita voisi siis itse koristella. Muistin lukeneeni ideasta täältä ja ajattelin nyt laittaa liikenteeseen "palapeli-decon".




Mukaan mahtuisi 5 decoilijaa ja jokainen voisi koristella 2-3 palaa oman mielensä mukaan. Tekoaikaa 1 viikko, ilmoitelkaa, jos tarvitsette lisäaikaa.=) Palat saa ja pitääkin sitten irroittaa toisistaan. Ajattelin siis tehdä niistä sitten jääkaappini oveen magneetteja, joten takapuolelle voi merkitä pienellä kuitenkin tekijän niin, että sen ajattelisi vielä magneetin takaakin näkyvän. Kaikki palat mahtuvat melko pieneen kuoreen ja luulen niiden liikkuvan jopa vain yhdellä postimerkillä, riippuen tietysti kuinka paljon jokaista koristelee. Postimaksut kannattaa kuitenkin käydä postissa varmistamassa, mikäli olet epävarma kirjeen painosta. Ja mukaan tähän voit ilmoittautua mailitse: tatipunainen@gmail.com, otsikoi mailisi: palapeli-deco.

Osallistujat:
  1. Sari
  2. Maarit
  3. Sanna

Tervetuloa mukaan!=)

torstai 26. maaliskuuta 2009

Anne S:n tuplavaihto #8

Osallistuin Anne S:n tuplavaihto #8:aan. Ekasta vaiheesta sain alla olevat kortit.

Ritun: "Yllätysmuna" ja Cassun kortti. Kiitos näistä!


Toisesta vaiheesta sain Orvokilta kortit. Matskuksi olin laittanut nuo keiju-tarrat. Kiitos näistä!=)



Itse sain tehtäväksi kortit Annelle, mutta vielä en ole niitä ehtinyt tekemään...

5 päivän ATC-haaste

Kiitos kaikille osallistujille! =) Kaikkiin en valitettavasti itse ehtinyt kortteja tekemään, mutta upeita kortteja te osallistuneet olitte tehneet!=) Katsellaan, josko tästä tulisi joka kuukaudelle oma juttunsa...

5paivanatc

Neulegraffiteja

Kävin sairaalalla muissa asioissa, ja sairaalan pihasta löysin jonkun tekemiä neulegraffiteja. Piristävän näköisiä!=) Kuvat on otettu kännykkäkameralla.





Omia en ole ehtinyt nyt uusia tekemään, mutta ehkä tässä taas joku päivä!=)

keskiviikko 25. maaliskuuta 2009

5 päivän ATC-haaste: Kortti 5

Esimerkki/mallikortti tulee myöhemmin.

AIHE:

Luonto.

LISÄVAATIMUKSET HAASTEESEEN:

Käytä kortissasi värejä!

Napin kautta löytyy ohjeet osallistumiseen. Tervetuloa mukaan!=)

5paivanatc

tiistai 24. maaliskuuta 2009

5 päivän ATC-haaste: Kortti 4

Esimerkki/mallikortti tulee myöhemmin.

AIHE:

Ihmiset.

LISÄVAATIMUKSET HAASTEESEEN:

Käytä kortissasi leimakuvaa/kuvia.


Napin kautta löytyy ohjeet osallistumiseen. Tervetuloa mukaan!=)

5paivanatc

maanantai 23. maaliskuuta 2009

5 päivän ATC-haaste: Kortti 3


AIHE:

Pallot/Täplät

LISÄVAATIMUKSET HAASTEESEEN:

Älä käytä kortissa mitään kuvaa.


Napin kautta löytyy ohjeet osallistumiseen. Tervetuloa mukaan!=)


5paivanatc

sunnuntai 22. maaliskuuta 2009

5 päivän ATC-haaste: Kortti 2



AIHE:

Vapaa.

LISÄVAATIMUKSET HAASTEESEEN:

Koristele/kuvioi kortin taustapaperi itse.


Napin kautta löytyy ohjeet osallistumiseen. Tervetuloa mukaan!=)

5paivanatc

lauantai 21. maaliskuuta 2009

Keittiön verhot

Tänään olen saanut vaikka mitä aikaiseksi.=) Saanen esitellä keittiöni uudet verhot! Niin ja ensimmäiset tässä asunnossa. Kangas on ollut jo olemassa pari viikkoa, mutta en ole vain saanut aikaiseksi tehdä niitä valmiiksi. Mutta tässä ne nyt ovat!=) Mukavaa viikonloppua kaikille!

Neulegraffitit nrot 1 & 2 paikoillaan

Kävin hieman reippailemassa, kun sen flunssa jo sallii.=) Kävin samalla kiinnittämässä ekat neulegraffitit paikoilleen.

Nro 1 on katulampussa lenkkipolulla.


Lähikuvaa nimikointinauhasta, jonka ompelin vain toisesta reunasta töihin kiinni, sillä ne eivät ole venyvää materiaalia, kuten neule.


Nro 2:sen kiinnitin puuhun, lenkkipolun sekä asuinalueen viereen. Eräs perhe käveli ohi ja toinen lapsista sanoi, "toi kiinnittää jotain narua tohon puuhun". Hymy nousi huulilleni.=)

Yllätyin siitä itseasiassa, kuinka paksu katulampun varsi onkaan. Onneksi eka työni oli tarpeeksi leveä ja sain sen melko siististi pingotettua lampun varren ympärille. Toiselle oli juuri kapeuden takia hankalampi löytää paikkaa. Toistaiseksi taidan jättää liikennemerkit rauhaan, joten nro 2 löysi sitten paikkansa puusta.=)

5 päivän ATC-haaste: Kortti 1


AIHE:

Meri

LISÄVAATIMUKSET HAASTEESEEN:

Lisää tag korttiisi, esimerkki/inspiroiva idea yllä olevassa kortissa.

Napin kautta löytyy ohjeet osallistumiseen. Tervetuloa mukaan!=)

5paivanatc

perjantai 20. maaliskuuta 2009

5 päivän ATC-haaste

Pitkästä aikaa ajattelin laittaa haasteen jälleen viideksi päiväksi näillä säännöillä. Säännöt löytyvät myös napin kautta. Huomenna se siis alkaa! Tervetuloa mukaan!

Sorry, this challenge is only in finnish!

5paivanatc

Mail from USA

This morning the mailman brought some very nice mail! It was from USA, from Kristen! Thank you very much for this letter. It took only 5 days to come here to Finland. Hopefully my letter comes soon to you!



There was so much wonderfull craft things! Lovely! (Sorry my bad english!)



And also some ATCs´! They are beautiful, Kristen!=) My favourite is absolutely the middle one.

torstai 19. maaliskuuta 2009

AnneS:n tuplavaihto #8

Tänään lähtivät postiin Anne S:n vaihtoon "Fairy Things" 1/2 & 2/2. Kortit ovat lähes samanlaiset. Innolla odotan vaihdon toista vaihetta!=) Flunssa on pakottanut minut alkuviikon olemaan sängyssä lepäilemässä, joten tänään vasta kortit sain aikaan. Toivottavasti kusti polkee ne huomiseksi perille.


Salaisen ATC-ystävän viimeiset kortit

Valitettavasti tämä rinki sai loppunsa ennen aikojaan kun osallistujat alkoivat jäämään pois. Sairastumisille tms. ei tietenkään mitään voi, joten tässä kuitenkin nyt viimeiset kortit ystävältäni, joka vaihtuikin kesken ringin. Kiitos näistä! Ovat kyllä minun värisiäni, kun sitä epäilit.=) Ja ystäväkseni paljastui Sari. Kiitos lähetyksistäsi!=)


Haluan lausua myös kiitokset ensimmäiselle parilleni, joka joutui jäämään ringistä pois. Kiitos kaunis korteistasi!=) Ja suuret kiitokset myös emolle, joka on jaksanut asioita kuitenkin 3kk:den ajan järjestellä.

tiistai 17. maaliskuuta 2009

Neulegraffiti nro 3

Flunssan kannalta on hieman parempi olo kuin eilen, mutta olo on edelleen tukkoinen. Lepäilyn lomassa aloitin kuitenkin neulegraffiti nro 3:sen. Samoja lankoja edelleen kuin kahdessa edellisessä, mutta kuvio on hieman erilainen. Varsinaisia paikkoja en näille ole vielä katsonut valmiiksi, joten saa nähdä olenko tehnyt liian pieniä/suuria niistä.

Decoilua pitkästä aikaa

Osallistuin Arja L:n decoon, jossa aihe oli vapaa. Tai oikeastaan siihen tuli laittaa sellaisia asioita, joista itse pitää ja toiselle puolelle kertoa sanallisesti mistä pitää...=) Klikkaamalla saat kuvat suuremmiksi.

Ensimmäinen puoli sivusta.


Sekä toinen puoli sivusta.

Kiitos Arjalle, että sain osallistua!=)

maanantai 16. maaliskuuta 2009

Nimikointinauhat

Nimikointinauhat saapuivat tänään, joten tulivat viikossa. Näitä tilasin siis täältä ja ne menevät neulegraffiteihin. Ne voi kiinnittää joko silittämällä ja/tai ompelemalla. Harmi, että flunssa iski juuri nyt, olisin voinut muuten lähteä jo ensimmäisiä kiinnittämään jonnekin lenkkipolulle.

lauantai 14. maaliskuuta 2009

Tervetuloa Molla!

Molla-neiti saapui tänään uuteen kotiin. Kuva on otettu kissakodissa, josta kävin sen hakemassa. En ymmärrä niitä, jotka hylkäävät toisen noin vain ulos. Nyt Molla sai katon päänsä päälle ja myös tytön hellyydenkaipuuseen vastataan varmasti. Video on kuvattu "uudessa" kodissa. Tervetuloa Molla!=)

My new cat is called Molla! She is from catshome, because she had been dumped in the woods. Now she has a new home with me! Welcome Molla!





tiistai 10. maaliskuuta 2009

Anne S:n tuplavaihto #8

Menin pitkästä aikaa mukaan tänne:

maanantai 9. maaliskuuta 2009

Toinen neulegraffiti tekeillä

Nimikointinauhoja odotellessa, tein eilen ekan neulegraffitin loppuun ja nyt aloittelin tänään toista. Samat värit, mutta luulen, että tästä tulee varmastikin tiikeri tai kissa. Silmät ja korvat sitten vain lisäksi kun tuo on valmis!=) Saa nähdä kauanko tämä innostus kestää...noh, tehdään niin kauan kun hyvältä tuntuu.=D Tuleepahan samalla lenkkeiltyäkin kun käy laittelemassa noita paikoilleen. Laitan niistäkin sitten kuvia myöhemmin.


Knit Sea on tehnyt myös eläimiä...=)

sunnuntai 8. maaliskuuta 2009

Ensimmäinen neulegraffiti tekeillä

Bongasin Sandyn blogin kautta neulegraffitit. Päätin kokeilla asiaa myös itse, joten alla kuva ensimmäisestä tekeleestä, joka on siis vielä kesken. Tilasin jopa valmiita nimikointinauhoja täältä. Tästä voisi siis ottaa iltapuhteiksi uuden harrastuksen aina kun ei ole töissä.=)




Kotiini saapuu myös uusi kanssaeläjä viikon päästä lauantaina. Sohvi kun jäi edelliseen kotiin, kerrostaloon kun en ulkokissaa viitsinyt ottaa... Luulen, että uusi kanssaeläjä esittäytyy kyllä sitten myös tässä blogissa, kunhan kotiutuu uuden emännän kanssa uuteen huusholliin. Uuden kanssaeläjän löysin täältä.=)

torstai 5. maaliskuuta 2009

Salainen ATC-ystävä -lähetys

Tänään saapui ilmeisestikin salaiselta ATC-ystävältä kortteja, osoitteen perusteella. Mukana ei ollut mitään viestiä, mutta näin oletan. Kortit ovat hienoja, kiitos niistä!=)


Ylärivi: "festive spirit", "fresh", "butterflies".
Alarivi: "the traveler", "flower girl".
Vaikka elämä koetteleekin, on sitä elettävä eteenpäin. Kiitos myös blogiystäville kannustuksesta!=)