sunnuntai 23. tammikuuta 2011

Project Life

Project Life-tuntuisi nyt olevan pinnalla oleva juttu ja itsekin himoitsisin tuota pakettia, mutta taitaa jäädä ainakin tällä haavaa hankkimatta. Voipi olla, että kuitenkin totetutan samalla ajatuksella (eli kuva päivässä) omaa kansiota. Scräppäyily ei ole kovin aiemmin ottanut tulta alleen omissa askarteluissani, mutta nyt tuntuisi, että sille voisi ottaa jalansijaa vapaa-ajasta. Liian harvoin tulee nykyään tilattua omia digikuvia kuviksi asti ja nyt olisi siis hyvä tilaisuus ottaa käytännöksi panostaa oikeasti kuvien laatuunkin, jolloin niitä olisi mukavaa tilailla oikeiksi kuviksi asti.

Kuviahan saa teetätettyä esimerkiksi alla olevissa linkeissä:
Extra Film
Ifolor
Fotonetti
Eirikuva

Askarteluiloa kaikille ja eikun uusien projektien kimppuun!=)

Mazebook+ATC

Nyt on vielä muutama päivä aikaa liittyä mukaan rinkiin, jossa on vielä neljä paikkaa vapaana!=) Tervetuloa siis mukaan!=)

Photobucket

perjantai 21. tammikuuta 2011

Atc-vaihtoa

Vaihtelin kortteja Armiidan kanssa. Vasemman puoleinen on varsinainen vaihtokortti ja oikeanpuoleinen kiitoskortti.=) Kiitos vaihdosta!=)

Alla olevan kortin sain Peikkotytöltä. Oma korttini on vielä hieman kesken ja lähtee myöhemmin postiin.=)Kiitos sinullekin vaihdosta!=)

lauantai 15. tammikuuta 2011

Mail Art-vaihto 1/2011

Tervetuloa vaihtoon mukaan!

Säännöt ovat seuraavat:
  • vaikka ymmärtääkseni tällaisessa vaihdossa ei kuoreen yleensä laiteta välttämättä mitään sisään, nyt kuoreen voisi sujauttaa kuitenkin ATC-kortin.
  • ATC on siis keräilykortti kokoa 6,35 x 8,89 cm ja itsetehty ja yleensä käsin valmistettu.
  • Kuori voisi olla C6=114x162mm kokoinen.
  • valmista ja koristele siis sekä kuori että ATC itse (kirjekuorihan voi olla myös alkujaan valmis, joka on muutoin koristeltu) sujauta ATC kuoreen
  • lähetä kuori sisältöineen saatuun osoitteeseen.
  • Osallistujia otan mukaan 9+minä, tai niin monta kuin on 24.1.2011 mennessä ilmoittautunut (jos siis tuo 9 ei tule täyteen). Arvon osoitteet osallistujien kesken.
  • Mukaan voi ilmoittautua mailitse 24.1.2011 klo12 mennessä: tatipunainen@gmail.com, otsikoi mailisi "Mail Art 2011 -vaihto".
  • Kuoret ja kortit tulisi lähettää uusille omistajilleen viimeistään 7.2.2011 maanantaina. Lisätietoa Mail Artista sekä ATC-korteista Hiekkaoliivin askarteluarkistosta.

Lisähuomioitavaa vaihdossa:

  • liittäkää kuoreen mukaan lappu, jossa lukee tekijän nimi/nimimerkki
  • kertokaa myös saako kuorta sekä ATC:tä julkaista blogissa, jos blogin omistaa
  • tekijällä on oikeus kieltää tuotoksensa julkaisu ja sitä tulee kunnioittaa
  • jos olette saaneet luvan julkaista kuoren ja kortin, huomioikaa onko pyydetty käyttämään nimen sijaan nimimerkkiä
  • kokonaisia nimiä ja osoitetietoja ei tule julkaista
  • kuvia voi muokata kuvankäsittelyohjelmalla niin ettei osoitetiedot jää näkyviin tai osoitteen voi peittää jo kuvaa otettaessa

Kysymyksiin vastaan mailitse parin päivän viiveellä.

Toivon kaikkien mukaan tulevien ilmoittavan osoitetietonsa ja mailiosoitteensa mailissaan sillä näin minun on huomattavasti helpompi listata aina uuden vaihdon osallistujat. En myöskään säilytä vanhojen vaihtojen osoitetietoja kauempaa kuin on tarpeellista.

Osallistujat:

  1. Anne S.
  2. Ritu
  3. Sofiia
  4. Täti Punainen
Ja nyt vielä lisävinkkinä: Mazebook+ATC-rinkiin ehtii vielä mukaan!=)

torstai 13. tammikuuta 2011

Theme Thursday:Spring!


I join to the challenge with this ATC. The theme was Spring! Thanks for challenging!
Liityin mukaan haasteeseen ATC-kortillani. Aiheena oli Kevät! Kiitoksia haasteesta!

Here is some closer look for the butterfly.=)
Tässä vielä lähempää kuvaa perhosesta.=)

keskiviikko 12. tammikuuta 2011

Haastan sinut #87


Mukaan haasteeseen napitetulla kortilla.=) Printtasin napit taustaan ja embossasin reunat.

Leilan haasteet: YKSI


Haasteen aiheena on YKSI. ATC-kortissani siis yksi perhonen ja yksi sana. Josko nyt tänä vuonna koettaisi taas elvytellä tätä haasteisiin osallistumista silloin tällöin niin tulisi korttejakin tehtyä enemmän.;)

Kortti on varattu.

Muumi-mukit

Keräilen muumi-mukeja. Lisäilen niitä aina tähän postaukseen sitä mukaa kun uusia tulee, tiedoksi vaan kamuille.;)






maanantai 10. tammikuuta 2011

Anne S:n tuplavaihto #23


Näillä korteilla menen mukaan tuplikseen #23. Oli mukavaa taas tehdä pitkästä aikaa ATC-kortteja!=)

sunnuntai 9. tammikuuta 2011

ATC-vaihtoa

Jos haluat vaihtaa kanssani ATC-kortteja, laitathan mailia tulemaan: tatipunainen@gmail.com Olisi mukavaa päästä taas pikkuhiljaa vaihtelemaan, kun tuo korttien vaihtelu on jäänyt viime aikoina melko vähälle. Voin tehdä kortit toivotun aiheen mukaan tai sitten voimme sopia yhteisen aiheen.=) Ei ole sinänsä väliä onko sinulla blogia tai ei.

sunnuntai 2. tammikuuta 2011

Kierrätystä ja kukkasia


Vanhat aikakausilehdet saa kivasti käyttöön tällä ohjeella.=) Näitä voi tehdä omaksi iloksi tai ystävälle, kestävät pidempään kuin oikeat kukat ja voidaan hävittää paperinkeräyksessä tai polttamalla kun niille ei ole enää tarvetta/käyttöä.;)