torstai 14. lokakuuta 2010

Lankojen värjäystä

Sain SSNY:ltä mm. Kool-Aid-värjäysjauhetta ja lankaa joten päätin kokeilla heti tänään lankojen värjäämistä. Alla siis pussit, jotka tulivat käytettyä yhteen 100g vyyhtiin. Tällä ohjeella pärjäsin mainiosti! Sen viinin tosin jätin väliin näin viikolla, jota voi ohjeen mukaan siis nauttia, epäonnistumisen/onnistumisen lomassa.=)

Tässä värjäyksen alkuvaiheesta kuva, värjäsin siis kuivaa lankaa, langat voi myös kastella ennen värjäämistä jos haluaa. Oiva apuväline tuo metalliviivain!;)

Tässä alla jo toinen väri menossa, solmuilla saa aikaan sen, että myös valkoinen alkuperäinen väri jää lankaan osittain näkyviin.

Alla lopputulos. Tälläisellä solmuvärjäämisellä saa siis aikaan kolme väriä lankoihin, joten neulottuun lopputulokseen tulee siis kolmea eri väristä raitaa...tai se on ainakin tavoite.;) Näkee sitten kun langat on kuivuneet, että millaista juuri tämä värjätty lanka on neulottuna! Laitan siitä sitten kuvaa tänne kun olen päässyt sinne asti...=)

Polttelin myös parit tuikut värjätessä, nämä siis löytyivät myös SSNY:n viimeisimmästä paketista. Tästä paketista on todella pitkäksi aikaa iloa!

Ei kommentteja: