Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ihanaa Tildaa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ihanaa Tildaa. Näytä kaikki tekstit

tiistai 19. heinäkuuta 2011

Ompeluksia


Ompelin tänään vaihtoja varten pieniä pussukoita pari kappaletta Tilda-kankaasta ja vetoketjulla varustettuna.;)

Ja viime perjantaina ompelin itselleni kesähameen. Kangas oli niin herkullisen näköinen, ettei sen ohi voinut kävellä Eurokankaassa!:D

maanantai 27. kesäkuuta 2011

Ompeluksia

Kaivoin Tilda-kankaat sekä ompelukoneen pitkästä aikaa esille ja niistä syntyi vetoketjujen kera...

...kännykkäpusseja! Täytyy vielä hankkia hakaset, jolla pussin saa housun vyölenkkiin kiinni.=)

Keskimmäinen kukkakuosinen jäänee itselle. Muutoin menevät lahjaksi.=)

Aurinkoisia päiviä kaikille!=)

tiistai 29. maaliskuuta 2011

Tilda-ATC:t

Tein kolme kappaletta Tilda-aiheisia ATC-kortteja vaihtoa varten. Nämä ovat hieman jouluisia ja talvisia, mutta onhan tuota luntakin vielä maassa!;)



Tein kolme aika samanlaista, sillä ne menevät kuitenkin eri osallistujille vaihdossa. Kortit on tehty muutoin leikkaa-liimaa-kollaasi-tekniikalla, paitsi tuo "lumi" on valkoista embossausjauhetta ja lisäksi koristelin kortteja hieman punaisella kimalleliimalla.=)

Tilda-ATC-vaihto

Vaihto on sulkeutunut 5.4.2011 klo 18, ei enää uusia ilmoittautumisia kiitos!

Pitkään aikaan en ole tehnyt Tilda-aiheisia askarteluja, mutta josko nyt vaihdon muodossa!=)

Eli jokainen osallistuja tekee 2kpl Tilda-ATC-kortteja ja lähettää ne palautuskuoren+postimaksun kera minulle. (Palautuskuoren postimaksu on vapaavalintainen, onko se 1. vai 2.luokan merkki!) Mukaan otan 5 osallistujaa, itseni lisäksi.

Korttien aihe muuten vapaa, mutta niissä tulee olla jotain Tildaan liittyvää. (Panduro, ei Magnolia)
Kortit tulisi tehdä ja lähettää minulle 11.4.2011 mennessä.
Laitan jokaiselle osallistujalle takaisin 2kpl kortteja, eri osallistujien tekeminä, 15.4.2011 mennessä.

Jokaisen tulee varmistaa, että kuoreen tulee korttien lisäksi palautuskuori, jossa on valmiina postimaksut maksettu ja osoitteesi. Kortit voivat olla samanlaisia tai erilaisia, miten jokainen haluaa tehdä. Tämä siksi, koska kortit päätyvät kuitenkin eri ihmisille.

Ilmoittautuminen on 5.4.2011 klo 18 mennessä osoitteeseen tatipunainen@gmail.com. Otsikoi mailisi Tilda-ATC, jolloin tiedän, mistä on kysymys. Paluuviestinä saat osoitteen, johon lähetät korttisi.

Osallistujat:
  1. Piiku (saapuneet)
  2. Sofiia (saapuneet)
  3. Täti Punainen itse (kortit tehty)
EDIT 15.4. kortit on lähetetty uusille omistajilleen!=)

perjantai 4. kesäkuuta 2010

Kesäkassi

Huomenna töihin!=) Tänään ompelin hieman kun sain uuden johdon ompelukoneeseen kun vanha hukkui. Tein siis Tilda-kankaista kesäkassin. Sisällä kännykkätasku ja kassi on käännettävää mallia, joten fiiliksen mukaan siis!=)


Mukavaa viikonloppua kaikille!=)

maanantai 4. tammikuuta 2010

Nukkisprojekti jatkuu

Ihme ja kumma, että inspis iskee sitten aina ennen nukkumaan menoa. Noh, ei auttanut kuin aloittaa "tapetointi" kun kerran tarvikkeet olivat "lähettyvillä".:) Pitänee lisäillä puulistat vielä tuonne lattianrajaan, jolloin mahdolliset raot jäävät piiloon. "Tapetit" ovat Tilda-papereita ja kiinnityksenä toimi niinikään aina siisti kaksipuoleinen teippi. Tänne on hyvä minikokoisen Täti Punaisen muuttaa, kunhan saapuu postista!=)

perjantai 24. lokakuuta 2008

Tilda ompeluksia...

Työn alla on ollut Tilda ompeluksia mm. Kisumummalle lupaamani kassi. Lisäksi ompelin nyt ihan käsin parit neulatyynyt omalla ohjeella, mutta Tilda-kankaasta. Huomenna olen menossa vanhan ajan nallen ompelukurssille, joten neulatyynyt lienevät hyödylliset siellä. Laitan nallestani kuvaa, sitten kun se on valmis.=)





Kangas kuin kangas levällänsä niin Sohvi ottaa omakseen...

tiistai 9. syyskuuta 2008

Tildailua

Vaikka syksy jo saapuukin, halusin tehdä rantaleidin!=) Meritähti puuttuu, koska halusin tehdä vain itse Tildan. Matskut tulivat valmispakettina Kasperiinasta. Paketissa on tarvikkeet kahteen rantaleidiin.



maanantai 18. elokuuta 2008

Tildailua...



...vielä kankaastakin! Kangas on Kasperiinasta ja sisäpuolella on valmisvanulevykangas, joten kassi on mukavan pehmeä!=)

Tildailua...

...paperin muodossa. Tein jokin aika sitten tällaisen pienen 5x5cm kirjasen BIA-laitteen avulla. Kuosi on Tildaa, tietenkin!=)



Sitten tein mazebookin, Tatsin ohjeella. Sisus ja nauha ovat Tildaa, päällinen mulperipaperia.




Kolmessa alimmassa kuvassa siis sama kirjanen eri kulmista... Tilasin Kasperiinasta jokin aika sitten hieman kankaita ja pariin Tilda-hahmoon matskut, mutta inspiraatio on ollut hukassa ompeluiden suhteen, joten ne odottavat vielä ompelijaansa!

lauantai 5. heinäkuuta 2008

Bind-it-all-kirjanen

Pakkohan sitä laitetta oli heti kokeilla...=D Tilasin siis samalla erilaisia kierteitä, joilla saan tehtyä värien mukaan kirjoja. Tässä kirjassa on melko ohuet kannet, mutta Tilda-aiheella kuitenkin! Alakuvassa näkyy sisäsivujen ja takakannen välissä, kuinka kierteet ovat kiinnittyneet. Täältä löytyy vielä hyvin selkeät suomenkieliset ohjeet laitteen käyttöön. Kiitos Finnstamperin Sarille!


keskiviikko 11. kesäkuuta 2008

Tilda+ATC

Laitoin tänään Tilda+ATC:n kortit postiin. Arvoin kortit. Toivottavasti ovat jo huomenna perillä. Vaihtoon osallistuneet: ilmoitattehan kun olette vastaanottaneet kortit niin tiedän, että ovat tulleet perille.

Kiitoksia osallistumisesta!=)

keskiviikko 28. toukokuuta 2008

Tilda-ATC-vaihto

EDIT: 31.5.2008: Vaihto on täynnä!

Koska olen hurahtanut Tildaan niin paperimuodossa kuin kankaissakin niin laitanpa tällaisen vaihdon pystyyn. Eli jokainen osallistuja tekee 5kpl Tilda-ATC-kortteja ja lähettää ne palautuskuoren+postimaksun kera minulle. Mukaan otan 9 osallistujaa, itseni lisäksi.

Korttien aihe muuten vapaa, mutta niissä tulee olla jotain Tildaan liittyvää. (Panduro, ei Magnolia)
Kortit tulisi tehdä ja lähettää minulle 9.6.2008 mennessä.
Laitan jokaiselle osallistujalle takaisin 5kpl kortteja, eri osallistujien tekeminä, 16.6.2008 mennessä.

Jokaisen tulee varmistaa, että kuoreen tulee korttien lisäksi palautuskuori, jossa on valmiina postimaksut maksettu ja osoitteesi. Kortit voivat olla samanlaisia tai erilaisia, miten jokainen haluaa tehdä. Tämä siksi, koska kortit päätyvät kuitenkin eri ihmisille.

Ilmoittautuminen on 2.6.2008 mennessä osoitteeseen tatipunainen@gmail.com. Otsikoi mailisi Tilda-ATC, jolloin tiedän, mistä on kysymys. Paluuviestinä saat osoitteen, johon lähetät korttisi.

Osallistujat:


  1. Liisa kortit saapuneet
  2. Ritu kortit saapuneet
  3. Iitaliini kortit saapuneet
  4. Pirjo kortit saapuneet
  5. Anne S. kortit saapuneet
  6. Jenni kortit saapuneet
  7. Myy ja Vilijonkka kortit saapuneet
  8. Tiiamaria
  9. Malwis kortit saapuneet
  10. Täti itse kortit tehty

maanantai 5. toukokuuta 2008

Tildaa!

Sainpas sitten aamusta opparini valmiiksi! Päätin palkita itseni hieman ompelemalla. En siis malttanut olla tekemättä Tilda-pupua, joten tässä valmis pupuherra! Nimi on vielä mietinnässä, ja ehdotuksia otetaan vastaan!=)







Pupuherra on tehty hieman karvaisesta kankaasta sekä olohuoneen verhojen jäänteet pääsivät pupun korviksi. Tildakankaita kun minulla ei toistaiseksi ole.. Muutoin pupu on ommeltu koneella, mutta täytön jälkeen ompelin saumat käsin ja tassut ompelin myös käsin kiinni vartaloon. Lopputulos näyttää hieman huovutetulta pinnalta, jota se kuitenkaan ei ole. Pupuherran vartalo ei ole täydellinen, mutta kuka tässä maailmassa olisi!

perjantai 2. toukokuuta 2008

Ihanaa, Tildaa!

Meninpäs minäkin sitten hassahtamaan näihin Tildoihin, ommeltuihin sellaisiin... Joten liityin Tilda-addiktit blogiin, ryhmä 2:een.


Liityin myös Unelmakerhoon, josta saan tutustumispakettina kaksi kirjaa ja valitsin myös lisäksi Tilda-peltipurkit! Toinen kirjoista oli siis yllättäen Tildan tapaan ja toinen Metalliaskartelutyöt. Tildan tapaan oli kuitenkin loppunut kesken, joten tänään sain postissa vain tuon toisen kirjan ja iki-ihanat Tilda-purkit, joista on alla kuva! Noh, Tilda-kirjaa odotellessa...=D



Sitten kyselisin, olisiko kenelläkään lainata/antaa/lahjoittaa minulle Tilda-pupun kaavoja? Voisin maksaa ainakin postikulut... ja asiasta voitaisiin muutenkin sopia vaikkapa mailitse, joten jos omaat Tilda-pupun kaavat niin pistähän mailia tulemaan tänne: tatipunainen@gmail.com! Asialla ei ole kiire, sillä kun saan opiskeluni pakettiin, voin vasta keskittyä ompeluun ja muuhunkin askarteluun paremmalla ajalla.
Edit: Ystävällinen kaavojen omistaja on löytynyt!=)Kiitos!