perjantai 8. lokakuuta 2010

Kaulaliina...

...puikoilla. Tuntuu olevan ikuisuusprojekti, mutta hiljaa hyvä tulee.;) Tuleepahan tarpeeksi pitkä, saa laitettua monta kertaa kaulan ympäri!=) Lanka on Novitaa ja isoilla puikoilla tulee kuitenkin vähän nopeammin valmista.;)

Mollan uusi kaveri: Sissi

Molla sai keskiviikkona uuden kaverin, Sissin. Kokeilemme ensin pari viikkoa, sopeutuvatko tytöt saman katon alle, jos eivät niin sitten joudun viemään Sissin takaisin vanhaan kotiin. Sissi on 10v ja Molla on arviolta noin 3½v. Pientä valtataistelua on välillä ilmassa ja hännät pörhistyvät aina välillä. Katsellaan, josko parin viikon päästä voitaisiin nukkua jo kaikki ovet avoinna, eikä yksi kisu toisesssa ja toinen toisessa huoneessa... Mutta tervetuloa Sissi!=)

Yllä kuvassa ensimmäinen ilta.

Samana iltana: Molla keittiössä nukkumassa ja Sissi pääsi rauhassa tutustumaan muuhun asuntoon, tuli jopa minun viereeni nukkumaan vähäksi aikaa.=)

2. ilta. Tytöt pitävät konserttia! Molla yleensä nuoremmakseen perääntyy tilanteesta, mutta osaa myös murista takaisin ja pari kertaa ovat koettaneet ottaa yhteen. Valvotusti siis yhdessä ja samassa tilassa.

3.päivä. Tytöt viihtyvät eri huoneissa, ovet avoinna. Molla makuuhuoneessa ja Sissi löysi oman telttansa.=) Eiköhän tämä tästä pikkuhiljaa, luulen, että vanha rouva on myös muutosta hieman ihmeissään...

tiistai 5. lokakuuta 2010

Lompakkokortti

Ohje tähän jälleen täältä.=)

Kuva edestä...

Sisäkannesta...

Haitariväliköstä...

Ja takaa...Hauska idea, täytynee paremmalla ajalla väsäillä näitä ehkä lisää...=)

lauantai 2. lokakuuta 2010

50 000

Kohta on mittarissa 50 000 kävijää, kiitos kaikille kiinnostuneille!
Voisin arpoa pienen askarteluihin liittyvän palkinnon osallistuneiden kesken.=) Eli osallistua voit kommentoimalla ja aikaa on osallistua arvontaan 7.10 asti. Onnea arvontaan ja tervetuloa vierailemaan jatkossakin blogiini!

Edti 8.10: Voittajaksi arvonnassa selvisi Annifanni! Onnea! Laitan ensi viikolla postia tulemaan!=) Kiitos kaikille kommentoijille ja muutenkin toivon yhtä paljon kävijöitä myös jatkossa.=)

Kortti tilauksesta

Korttiin meni kokonaisuudessaan yksi 30x30 kaksipuoleisesti kuvioitu paperi. Korttipohja on siis itse tehty. Linkit kauppoihin löytyy sivupalkista.

Kuviopaperi ja kaksipuoleinen teippi ovat Paperellasta.

Kukkaleikkurit ovat Finnstamperilta.
Haaraniitit ja helmitarrat ovat Skräpteekistä.

Perhosleikkuri on Askartelukaupasta.

Nauha on Tiimarista.

Syksyinen kierrätyskaveri

Sain tuossa viikolla paketin vaihdon tiimoilta. Se sisälsi kaikkea ihanaa, mitä voin käyttää askarteluissa ja nukkekotiin. Kuva ei anna oikeutta kaikelle sille tavaramäärälle, jota laatikosta löytyi. Namut tulivat hieman perässä, toisella lähetyksellä. Iso kiitos sinulle, Koivunlehti!=)

Ja kiitos Annitannille järjestämisestä!=)

perjantai 1. lokakuuta 2010

Molla...

...ja emäntä toivottelevat mukavaa ja rentouttavaa viikonloppua kaikille!=)

Kissojen ja muidenkin lemmikkien ystävät, käykäähän kurkkaamassa.. tilasin Mollalle ruokaa ja hiekkaa, kerron sitten lisää kunhan saan kyseiset tilaukset kotiin asti. On se niin helppoa kun suurinpiirtein kaiken voi nykyään tilata netistä...=)