Pohdin tässä jo jokin aika sitten, että haluan muistaa miestäni, tulevaa isää jollakin lahjalla. Idea lähti oikeastaan äitiyspakkauksesta. Vaikkakin äitiyspakkaus sisältää melko lailla kaikille jotakin perheessä, halusin koota hänelle ihan oman pakkauksen. Lueskelin eri blogeista, millaisia pakkauksia naiset olivat tehneet aiemmin.
Pahoittelen huonoa kuvanlaatua.
Pakkauksesta löytyy siis olohousut isälle ja vauvalle, isä-pyyhenipsu, sukat, vaippoja, kosteuspyyhkeitä, sinkkivoidetta, talkkia, tuttelia vauvalle, olutta isälle, lasinen tuttipullo, vanulappuja ja -puikkoja, isälle herkkuja, pesuainetta, deodoranttia. Sekä lopuksi myös Vauva, omistajan opas -kirja.
Annoin innostuksissani pakkauksen jo tänään, vaikka tarkoitus oli vasta sunnuntaina kun on isänpäivä.;)
Tarkoitukseni ei ole muuttaa blogini sisältöä kokonaan vauva/lapsiblogiksi, mutta aihetta sivuten tulee varmasti postauksia käsitöistä ja askarteluista. Hauskaa sinänsä, olen kymmenen vuotta sitten blogia aloitellessa tehnyt isänpäivän tienoossa aihetta käsitteleviä
ATC-kortteja.:) Ympyrä lienee jollain tapaa sulkeutunut.