Alla jälleen ensin äitini tekemä.
Sitten kaavio.
Ja lopuksi omani.
Mukavia neulontahetkiä!:)
Langat on saatu Kaupunkilangalta.
maanantai 31. lokakuuta 2016
sunnuntai 30. lokakuuta 2016
Knitalong: äidin vanhat lapaset 2
Jatketaan lapasta kaavion kuvion mukaan.
Äidin tekemä lapanen. |
Alla kaavio.
Ja alla oma lapaseni.
Mukavia neulontahetkiä!
Lanka on saatu Kaupunkilangalta.
lauantai 29. lokakuuta 2016
Knitalong: äidin vanhat lapaset 1
Jahas ja eikun neulomaan. Ohjeen kaaviot ovat jaolliset neljällä ja neulon puikoilla nro3. Lanka on Kaupunkilangan Rotvallia 100g/260m. Lankaa kuluu kahteen lapaseen noin 45-50g, riippuen, minkä kokoiset kädet sinulla on. Ohjetta voi taasen muokata lisäten tai vähentäen kerroksia tai kuvioita.
Laitan tähän aina ensimmäiseksi äitini neuloman lapasen, sitten kaavion ja viimeisenä oman lapaseni.
Ensin tehdään varsi. Tähän ei ole kaaviota, mutta sanallinen ohje löytyy.
Luo 44 silmukkaa, 11/puikko.
Neulo punaisella värillä joustinneuletta 5 kerrosta.
Jatka joustinneuletta 1 kerros valkoisella.
Neulo joustinneuletta kunnes toisin neuvotaan.
Neulo 2krs punaisella.
Neulo 3krs valkoisella.
Neulo 2krs punaisella.
1krs valkoisella.
4krs punaisella.
1krs valkoisella.
2krs punaisella.
3krs valkoisella.
2krs punaisella.
1krs valkoisella.
4krs punaisella.
Neulo oikeaa neuletta punaisella 4krs.
Jatketaan ohjetta päivittäin noin kahden viikon ajan. Voit tehdä lapasia rinnakkain jos haluat tai sitten yhden kerrallaan.
Tervetuloa mukaan neulomaan!
Alemman kuvan langat on saatu Kaupunkilangalta.
Laitan tähän aina ensimmäiseksi äitini neuloman lapasen, sitten kaavion ja viimeisenä oman lapaseni.
Äidin tekemä. |
Luo 44 silmukkaa, 11/puikko.
Neulo punaisella värillä joustinneuletta 5 kerrosta.
Jatka joustinneuletta 1 kerros valkoisella.
Neulo joustinneuletta kunnes toisin neuvotaan.
Neulo 2krs punaisella.
Neulo 3krs valkoisella.
Neulo 2krs punaisella.
1krs valkoisella.
4krs punaisella.
1krs valkoisella.
2krs punaisella.
3krs valkoisella.
2krs punaisella.
1krs valkoisella.
4krs punaisella.
Neulo oikeaa neuletta punaisella 4krs.
Oma tekemä. |
Tervetuloa mukaan neulomaan!
Alemman kuvan langat on saatu Kaupunkilangalta.
perjantai 28. lokakuuta 2016
Uusi knitalong
Mites olis uusi knitalong?
Tällä kertaa voitaisiin tehdä lapaset! Malli ei ole täysin omani, mutta tekisin uudelleen äitini tekemät tumput, jotka ovat kokeneet käytössä kovia. Eli kaikki jotka tästä innostuivat niin mukaan vaan! Viikonlopun aikana aloiteltaisiin.

Viikon valokuvakooste
Tällä hetkellä päivityksiä blogiin tulee niin harvakseltaan, että olen ajatellut laittaa tänne aina viikon kuulumiset kuvakoosteena tuolta Instagrammin puolelta. Miltä kuulostaa?
Toki jatkossa postailen käsitöitä ja askarteluitakin.:)
maanantai 24. lokakuuta 2016
Revontulisukat
Sain blogiyhteistyönä tosiaan Kaupunkilangalta lankoja ja sovittiin, että neuloisin niistä mm. kirjoneulesukat. Siitä se ajatus sitten lähti. :D
Kaupunkilanka löytyy myös facebookista ja instagrammista @kaupunkilanka.
lauantai 15. lokakuuta 2016
Ikuisuusprojekti: #muitaihaniatalvisukat
Muistatte varmaan, että olen postannut aiheesta alkuvuodesta. Juu-u. Kävikin sitten niin, että sukat jäivät kesken. Mutta nyt päätin ne tehdä valmiiksi kun on muutenkiin intoa tehdä! Tadaa!
torstai 13. lokakuuta 2016
Hillopurkista kynttiläkipoksi
Sukkaa pukkaa, niin ettei kerkiä kissaa sanoa. Mutta kun osa menee joululahjoiksi niin niitä ei täällä paljon näy ennen joulua.
Näin välityönä sitten tein Kaupunkilangan punaisesta langasta kynttiläkippoon koristuksen virkkaamalla.
Ohje on omasta päästä ja saatavilla jos sitä joku kaipaa. ;)
Lanka on saatu blogiyhteistyönä Kaupunkilangalta. Kaupunkilanka löytyy myös mm. Instagrammista @kaupunkilanka.

Joulukalenteri 2016 : jämälankajoulukalenteri
Ajoissa ollaan, juu tiedän sen. Mutta kun on ajoissa tämän asian kanssa niin joulukuukin menee joutuisasti ylläreitä avatessa.
Nythän sitten ideoin jämälankajoulukalenteria ja sain yllytettyä ystäväni mukaan siihen. Teemme kalenterit toisillemme. Ensin koristelimme värittämällä leimakuvat pussien kylkeen ja sitten kerimme lankoja 5g edestä jokaiseen kerään. Tarkoitus olisi aloittaa sukat varvasosiosta.
Sitten vaan pussittamaan keriä ja koska teemme nämä toisillemme, ei ole mitään hajua aina miltä seuraava raita näyttää. Tulee siis räsymattomaiset sukat.
Jos innostuit ajatuksesta, niin kokoa ihmeessä itsellesi samanlainen.:)
Myöhemmin postailen lisää joulukalenterista, aiheella ATC.;)
Nythän sitten ideoin jämälankajoulukalenteria ja sain yllytettyä ystäväni mukaan siihen. Teemme kalenterit toisillemme. Ensin koristelimme värittämällä leimakuvat pussien kylkeen ja sitten kerimme lankoja 5g edestä jokaiseen kerään. Tarkoitus olisi aloittaa sukat varvasosiosta.
Sitten vaan pussittamaan keriä ja koska teemme nämä toisillemme, ei ole mitään hajua aina miltä seuraava raita näyttää. Tulee siis räsymattomaiset sukat.
Myöhemmin postailen lisää joulukalenterista, aiheella ATC.;)
Tunnisteet:
joulukalenteri 2016,
jämälankajoulukalenteri,
lankajutut
perjantai 7. lokakuuta 2016
Hullu kissanainen sai lisää lankoja
Tänään sain iloista postia. Kusti polki minulle Kaupunkilanka-merkkistä Rotvalli-lankaa. Langat tuntuvat olevat hyvää tavaraa, neuloessa ja käytössä näyttävät sitten luontonsa.
Ajatuksena on neuloa näistä kirjoneulesukkia. Näistähän saa aikaan vaikka mitä ihanaa. Valmiin ohjeen laitan sitten tänne jakoon.
"Tämä lanka on kuin paras ystävä." :)
Nämä langat on saatu Kaupunkilangalta blogiyhteistyössä. Kaupunkilanka löytyy myös Instagrammista @kaupunkilanka ja #kaupunkilanka.

sunnuntai 2. lokakuuta 2016
Herkkukorit
Tilasin Paaposta varmaan pari vuotta sitten moppilankaa koreja varten. Teinkin isomman korin lahjaksi jo silloin, mutta nyt tein vielä jämämoppilangasta herkkukoreja. Niitä voi viedä viemisinä kyläreissuille ja täyttää emännän ja isännän tykkäämillä herkuilla.
Koreja tuli yhteensä neljä. Näitä oli kiva tehdä ja ohjehan tuli ihan omasta päästä. Tämä oli nyt kivaa vaihtelua näin sukkien tekemisen väliin.;)
Koreja tuli yhteensä neljä. Näitä oli kiva tehdä ja ohjehan tuli ihan omasta päästä. Tämä oli nyt kivaa vaihtelua näin sukkien tekemisen väliin.;)
lauantai 1. lokakuuta 2016
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)