Tein tässä parikin korttia tyttövauvoille. Kovasti lähipiireissä on käyty lisääntymään.;-)
sunnuntai 27. lokakuuta 2013
Neulekerho
Tänään oli taas neulekerhon kokoontumisen aika. Olimme erään kerholaisen kotona, muutama kuva sieltä. Jokainen neuloi omia juttujaan, itse aloitin tonttua. Näitä voisi tehdä tämän vuoden joulumyyjäisiinkin. Ensi kerralla joulukuun alussa ollaan sitten meillä.;-)
sunnuntai 20. lokakuuta 2013
Sukat
Teen tuttavalle vauvalle ristiäislahjaksi sukkia. Pienet sukat valmistuvat sukkelaan. Ollapa vain enemmän aikaa näidenkin tekemiseen.;-)
ATC-vaihdot
Postaan minäkin myöhässä mutta kiitos kuitenkin korttinsa lähettäneille, Tupliksen sekä Viken ATC -vaihtojen tiimoilta. Pahoittelen myöhäistä ajankohtaa, mutta perillä siis ovat!;-)
keskiviikko 9. lokakuuta 2013
Neulekerho
Olen kaksi vuotta käynyt opiston järjestämässä Kirjallisuutta neuloen kurssilla. Nyt opisto ei tätä kurssia enää jatkanut, joten jatkoimme toimintaa pelkkänä Neulekerhona. Kierrämme joka kerta jokaisen kotona, nyt kun emme enää ole kirjastolla. Tunnelmia kuvin ekan paikan huvimajasta. Avasimme myös glögikauden.