sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Tee neulegraffiitti tai useampi!

Kuten jo edellisessä postauksessa lupailin, haastan kaikki uudet ja vanhat neulegraffittien tekijät! Tehtävänä on lokakuun aikana tehdä omalle kotikadulle 1-4 neulegraffittia ja jos omistat blogin, voit julkaista ne myös blogissasi. Linkitän tekijöiden postaukset tähän tekstiin, jolloin kaikki pääsevät näkemään toistensa työt. Tervetuloa mukaan ja laittakaa kommenttia pitkin lokakuuta, kun olette saaneet neulegraffitteja valmiiksi.

keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Taiteiden yö Hämeenlinnassa

Aiemmin kun neuloin lappuja, tein niitä siis tätä tapahtumaa varten.:-) Mietinnässä nyt on haastaa kaikki neulegraffitien tekijät koristelemaan omaa kotikatuaan ja kuvaamaan ne blogiin jos sellaisen omistaa...mutta laitan siitä sitten ihan oman postauksen. Mutta siis tunnelmia Taiteiden yöstä kuvin. Pääsin laittamaan omatekoiset bikinitkin tapahtumapaikan patsaalle.:-) Kuvissa siis monien tekijöiden töitä.

Heijastin

Tein tuossa aiemmin pari kappaletta heijastimia lahjaksi. Malli on Askartelukaupasta.

ATC kortteja

Parin viikon sisään olen ahkeroinut pitkästä aikaa ATC korttien kimpussa. Ekat menivät Sailan tuplikseen, toiset menevät yksityiseen vaihtoon, ja avattava sekä viimeinen kortti menevät Viken ATC Haaste nro 9:n.

lauantai 21. syyskuuta 2013

Kortti

Tein synttärikortin tilauksesta.

keskiviikko 11. syyskuuta 2013

ATC/Joulukalenteri 2013

Tervetuloa mukaan ATC/joulukalenteriin!

EDIT 16.9.13: TÄYNNÄ!

Ideana on, että kaikki osallistujat tekevät 24 ATC-korttia ja lähettävät ne minulle 15.11. mennessä. Minä jaan kortit sitten osallistujien kesken niin, että jokainen saa eri tekijöiltä useamman kortin. Lähetykseen mukaan tulee laittaa valmiiksi postimaksulla ja osoitteella varustettu kirjekuori, jolla palautan muiden tekemät kortit uusille omistajilleen. Tässä toimii jälleen hyvin Helposti-kuoret. Tai jos käyttää postimerkkejä, kannattaa käydä postissa tarkistamassa, että maksut ovat kohdillaan, molemmissa kuorissa. Lähetän kortit uusille omistajilleen 29.11. mennessä.

Korttien aihe on vapaa, mutta toivon sen olevan melko neutraali, jotta ne olisivat kaikille mieluisia.

Tarkoituksena on siis "avata" joulukuussa aina yksi kortti kerrallaan. Näin ollen olisi hyvä, että jokainen kortti olisi sujautettu pieneen kuoreen, jotta kortin näkisi kunnolla vasta silloin kuin olisi tarkoitus. Kuoria ei tarvitse numeroida, mutta ne voi niputtaa 6kpl/nippu, mikäli teet samankaltaisia. Näin jaan valmiit niput osallistujille, joista muodostuu jokaiselle se 24kpl:een kokonaisuus.

Jokainen voi julkaista korttinsa blogissaan (jos sellaisen omistaa, ei ole pakollinen) joko päivittäin tai sitten viikottain.

Mukaan voi ilmoittautua osoitteeseen: tatipunainen@gmail.com, otsikoi mailisi: ATC/joulukalenteri 2013. Otan itseni lisäksi mukaan 4 osallistujaa.


  1. Annitanni kortit tulleet
  2. Sisko kortit saapuneet
  3. Manumiina kortit tulleet
  4. Anemone kortit tulleet
  5. Täti itse kortit valmiit