Koetan hieman elvyttää paperiaskarteluja uudelleen henkiin ja kävin selailemassa SWAP-BOTin vaihtoja.
Menin mukaan:
Teevaihtoon voi tehdä itse pienen ja ohuen lähetyslaatikon paperista, Mail artiin taidan hyödyntää Kotoliving-lehden sivuja, Minizineen voisin piirrellä itse ja nukkevaihtoon olisi vaihteeksi kaivettava ompelukone esille.=) Mukavaa alkukesän puuhastelua siis.
lauantai 11. toukokuuta 2013
perjantai 10. toukokuuta 2013
Äitienpäiväkortteja
Etu- ja takakannet |
Sisäsivut |
torstai 9. toukokuuta 2013
Kotoliving: uusi nro!
S&S 5.5.2013 1v.
Puu-ukkoja
Meidän ulko-oven edustalla on ollut puu-ukko oven vartijana koko talven. Nyt se sai hetkeksi aikaa kavereita, jotka menevät myöhemmin kesällä lahjoiksi 50- ja 60-vuotis juhliin.
Neulekerho
Neulekerho oli viikko sitten viimeisen kerran tänä keväänä. Herkuttelimme suolaisella ja makealla, erityisen hauskoja kattauksessa olivat erään kerholaisen tekemät ampiaissuolapalat.=)
tiistai 7. toukokuuta 2013
Postauksen julkaisuongelma
Hei blogikansa,
onko teillä muilla ollut viime päivinä ongelmia lisätä blogikirjoituksiin kuvia ja sen jälkeen julkaista kirjoituksia? Itse en ole saanut tätä onnistumaan viime sunnutaista lähtien...Vinkkejä otetaan vastaan kommentteihin tahi s-postiin tatipunainen@gmail.com .
EDIT: Sain homman jotenkin toimimaan, ehkäpä tietsikkani käy vain tosi hitaalla...

Lankaklubi
Menin mukaan sukkalankaklubiin, ekan lähetyksen saan tämän kuun lopulla. Saa nähdä millaisia lankoja sieltä tulee. Klubi on maksullinen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)