...on pitkästä aikaa uusi aihe: #20 Wanha kuva.
Käykäähän osallistumassa!=)
sunnuntai 30. joulukuuta 2012
Uutisia
Toki sekin on jo bloggaamisen arvoinen asia, että olen saanut villasukanteon jo noin hyvään vaiheeseen, mutta itse uutinen näkyy tuossa vasemmassa nimettömässä.=) Varsinainen kihlauspäivä oli 7.12.2012. Näiltä tiimoilta on mukavaa toivottaa kaikille ihanaa uuden vuoden odotusta 2013!;)
maanantai 17. joulukuuta 2012
Tonttuilua
Töissä maalasimme "ikkunoita" ja askartelimme tonttuja sisäikkunoihin. Mukavaa joulun odotusta kaikille!=)
Joulumyyjäiset
Olin neulekerholaisten kanssa Iittalassa myymässä joulukortteja yms. Jokaisella oli myynnissä jotain itsetehtyä, toiset myivät käsitöitä ja toiset itsetehtyjä koruja.
Leipomuksia
Teimme isäni luona "hieman" joulupipareita tässä yksi päivä. Niitä tulikin aimo kasa!=)
Tämän pullakranssin saimme töissälahjaksi, namnam!
Tämän pullakranssin saimme töissälahjaksi, namnam!
sunnuntai 2. joulukuuta 2012
Kattihaasteen joulukalenteri
Heipähei ja mukavaa joulukuuta!=)
Kattihaasteen puolella löytyy joulukalenteri, käykäähän kurkkaamassa!
Kattihaasteen puolella löytyy joulukalenteri, käykäähän kurkkaamassa!
tiistai 23. lokakuuta 2012
Osanottokortti
Tein kortin ystävälle. Pohja on leimailtu itse, tekstileimasin oli Nea-Idealta, perhostarra Askartelukaupasta.
tiistai 2. lokakuuta 2012
Ompelukerho
Aloitin tänään ompelukerhossa. Aiheena on ommella itselle sopivia vaatteita. Ekalla kerralla tutustuimme saumurin lankojen laittamiseen ja aloitimme kaavojen piirtämisen.=)
sunnuntai 30. syyskuuta 2012
Muutto
Olemme muuttaneet kisujen ja herraseuran kanssa uuteen kotiin, päivityksiä tulee jossain vaiheessa kun saadaan netti toimimaan!=)
maanantai 17. syyskuuta 2012
Neulekerho
Aloitin jälleen näin syksyn tullen neulekerhon, jossa myös kirjoja luemme.;)
Tällä kerralla aiheena oli neulegraffitit, joten yksi kuva myös illan aikana esillelaitetusta neulegraffitista!
ATC-livevaihto
Kävin viikko sitten vaihtelemassa ihan livenä ATC-kortteja Tampereella. Teimme myös paikan päällä muutaman kortin, joihin jokainen lisäili jotain. Kiitoksia mukavasta kahvittelu ja askarteluhetkestä!
Heitättekö vaihtoon osallistuneet linkillänne niin voin linkittää bloginne omaani?=) Kiitos!
Herkkuja ennen askartelua! |
KIrjaimet/omat |
Autot/omat |
Kissat/omat |
Remember!/omat |
Vaihdon aikana tehdyt |
sunnuntai 26. elokuuta 2012
ATC vaihtoja
Swap-Botin kautta tulee vaihdettua jonkin verran ATC-kortteja. Tässä paperinukkeaiheinan ATC-pakkaus, joka lähti vähän aikaa sitten maailmalle.=)
Maailmalle lähti myös perhosaiheinen kortti...
...sekä cupcake-aiheinen kortti.=)
Maailmalle lähti myös perhosaiheinen kortti...
...sekä cupcake-aiheinen kortti.=)
sunnuntai 22. heinäkuuta 2012
Kiitoskukat
Ostin matskut Askartelukaupalta ja tein työkamuille kiitoskukkaset. Vaihdan viikon loman jälkeen toimipistettäni, tosin saman talon sisällä kuitenkin.;) Aurinkoisia päiviä!
Kesäaskarteluja
Ostin puoleen hintaan puisia ruukkuja ja koristelin ne ohennetulla erikeepperillä ja Havin ihanilla kesäserveteillä. Nyt voi vielä ehkä jotain loppukesän yrttejä laittaa kasvamaan.;)
torstai 19. heinäkuuta 2012
Kortti pitkästä aikaa
Tein kiitos- ja onnittelukortteja samankaltaisella aihepiirillä kuin ylläoleva. Kaikista ei tullut vain otettua kuvaa. Kortteilu on ollut oikeastaan koko kesän aika lailla tauolla, jospa taas syksyn tullen siitä innostuisi.;) Aurinkoisia kesäpäiviä kaikille!
perjantai 18. toukokuuta 2012
Neulegraffiti
Bongasin linnan puistossa kävellessä neulegraffitin. Se ei siis ollut omani vaan jonkun toisen. Harmi ettei oltu liitetty mitään nimimerkkiä, johon sen voisi yhdistää.
Neulekerho
Kuun alkupuolella oli neulekerhon viimeinen kerta ja herkuttelimme kesäisin herkuin!=) Mukavaa kesää!
perjantai 27. huhtikuuta 2012
Tea wallet
Ompelin vaihtoa varten teelompakon. Ohjeita löytyy googlettamalla monenmoista, mutta tämä on nyt "oman ohjeen" mukaan tehty.;)
torstai 19. huhtikuuta 2012
Kännykkäpussi
Neuloin itsevärjäämästä langasta kännykkäpussin, mittoina siis oma kännykkä, oman ohjeen mukaan. Kantohihna on neulottu putkineuloksena.
sunnuntai 15. huhtikuuta 2012
Uudet rannekkeet ja kynnet
Tuli neulottua puuhelmillä koristellut rannekkeet, kiva asuste näin keväällä.=)
Pientä kynsitaiteiluakin olen harrastellut tässä viime viikkoina, muutoin ihan peruslakoilla, mutta leimausapuna olivat siis Konadin tuotteet.;)
Pientä kynsitaiteiluakin olen harrastellut tässä viime viikkoina, muutoin ihan peruslakoilla, mutta leimausapuna olivat siis Konadin tuotteet.;)
keskiviikko 11. huhtikuuta 2012
Neulomuksia uusista tarvikkeista
Mukaan reissulta tarttui "vain" 6 kerää lankaa ja niistä on nyt syntynyt tuubihuivi ja kämmekkäät.=)
Oheistuotteita taisi olla sitten enemmän ja vähemmän.;) Napeista ja puikoista maistiaiset kuvissa.
Uusi tuttavuus olivat rosewood-puikot, ovat ihan miellyttävät käyttää, tosin vääntyvät hieman käytössä jos kädet hikoavat/lämpiävät työtä tehdessä.
Oheistuotteita taisi olla sitten enemmän ja vähemmän.;) Napeista ja puikoista maistiaiset kuvissa.
Uusi tuttavuus olivat rosewood-puikot, ovat ihan miellyttävät käyttää, tosin vääntyvät hieman käytössä jos kädet hikoavat/lämpiävät työtä tehdessä.
tiistai 3. huhtikuuta 2012
Pääsiäistä!
Lankaristeily
Kävimme neulekerhon kanssa Karnaluksessa viikonloppuna. Aivan ihana paikka, suosittelen lankojen ja muun tilpehöörin ystäville, jos olette menossa Tallinnaan!
Sieltä löytyi paaaljon nappeja...
...nauhoja....
...jälleen nappeja...
...sekä ennen kaikkea lankoja! Ja kuvissa näkyy vain pieni osa!;) Myöhemmin ehkä kuvaa sieltä ostetuista matskuista.;)
Sieltä löytyi paaaljon nappeja...
...nauhoja....
...jälleen nappeja...
...sekä ennen kaikkea lankoja! Ja kuvissa näkyy vain pieni osa!;) Myöhemmin ehkä kuvaa sieltä ostetuista matskuista.;)
perjantai 23. maaliskuuta 2012
Sisustusta
keskiviikko 14. maaliskuuta 2012
Yhteinen taival
Molla saapui arkeni iloksi 14.3.2009. Mollan tarkkaa syntymäpäivää ei ole tiedossa, koska se on löytökissa. Hyvin hän kuitenkin on oppinut elämään kerrostalossa, sekä omaksunut uuden tulokkaan eli kohta vuoden täyttävän Martan kaverikseen.
"Mitä, joko tätä samaa naamaa on 3 vuotta tuijotettu?"
"Hyvin mä tääl viihdyn ja ilmoitan aina äänekkäästi terveiset yksinolosta emännän työpäivän jälkeen tai milloin mun mielestä kuuluis syödä!"
"Kissakoti Kattilassa arveltiin mun olevan vm. -07, mutta siitä ei ole varmaa tietoa. Mukavaa kevättä kuitenkin kaikille! MI-AU!"
"Mitä, joko tätä samaa naamaa on 3 vuotta tuijotettu?"
"Hyvin mä tääl viihdyn ja ilmoitan aina äänekkäästi terveiset yksinolosta emännän työpäivän jälkeen tai milloin mun mielestä kuuluis syödä!"
"Kissakoti Kattilassa arveltiin mun olevan vm. -07, mutta siitä ei ole varmaa tietoa. Mukavaa kevättä kuitenkin kaikille! MI-AU!"
Pipo
Tein joskus kaulaliinan samasta 7-veikka langasta neulomalla, nyt virkkasin pipon melko yksinkertaisella ohjeella. Googlettamalla löytyy usein parhaimpia yksinkertaisia ohjeita.;) Eli lanka oli 7-veikka ja koukku kivan värikäs, kaksipäinen 5/5,5mm koukku.
On se muuten kumma, että usein tulee ostettua kaksi kerää samaa lankaa, mutta sitten käyttää vain toisen ja aikojen päästä tulee vasta mieleen, että mitähän siitä toisesta tekisi.:D
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)