torstai 28. heinäkuuta 2011

Teepussi-paketteja


Vaihtoa varten askartelin pari laatikkoa, joissa voi lähettää muutamia teepusseja.=) Malli muodostui ihan omasta päästä, teepussien mitoilla.

Tuo Scor-Pal on kyllä mainio apuväline laatikoiden tekoon!=)

Martta-ilta kokoontuu =)


Ystävä tuli käymään ja pidimme martta-iltaa eli söimme hyvin ja neuloimme/virkkasimme.=) Itse aloitin sukat (saa nähdä kauanko menee valmistumiseen) ja ystäväni virkkasi huovutettavia joulukoristeita. Parin viikon päästä jälleen uudelleen!

tiistai 19. heinäkuuta 2011

Ompeluksia


Ompelin tänään vaihtoja varten pieniä pussukoita pari kappaletta Tilda-kankaasta ja vetoketjulla varustettuna.;)

Ja viime perjantaina ompelin itselleni kesähameen. Kangas oli niin herkullisen näköinen, ettei sen ohi voinut kävellä Eurokankaassa!:D

Kirjanmerkki

Tein vaihtoon kirjanmerkin ja koristelin tulitikkuaskin, jossa kirjanmerkki lähetetään.

Alla merkki vielä kirjan välissä.=)

Työt alkoivat taas, joten askartelut tuli kaivettua kunnolla esille vastapainoksi...;)

perjantai 15. heinäkuuta 2011

Lomailua


Olen itse ollut lomalla nyt kohta kolme viikkoa ja välillä reissannutkin, askartelut ovat siis jääneet hieman vähemmälle. Viime perjantaina tosin hain Mollalle kaveriksi pennun, joka sai nimekseen Martta. Martta on soma kissalapsi, syntynyt 4.4.2011 ja on kotiutunut hyvin. Mustavalkoisia tassunjälkiä -blogi sisältää jatkossa myös Martan kuulumisia, joten tervetuloa kisuja moikkaamaan siellä!=)